Mikä meidät mykistää, saarna 3. paastonajan sunnuntaina

Luuk. 11: 14–23

Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen. Kun henki oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua, ja kaikki hämmästyivät. Muutamat kuitenkin sanoivat: »Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.»

Toiset taas halusivat panna hänet koetukselle ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta. Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä, ja sanoi: »Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa? Tehän sanotte, että minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla. Mutta jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.

Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin. Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.»

Oletko sinä joskus kokenut mykkyyttä jossakin elämäsi tilanteessa? Kyvyttömyyttä kerta kaikkiaan löytää sanoja, puhua yhtään mitään. Millaisia mykistäviä kokemuksia sinulla on? Hyvässä mielessä esimerkiksi luonnonkauneus ja koskettava musiikki tai muu taidekokemus voi mykistää meidät, hiljentää ihmettelemään. Mutta entä silloin, kun mykistymme, vaikka meidän pitäisi puhua, löytää ne oikeat sanat, avata suumme itsemme tai toisen ihmisen puolesta? Ja koemmekin totaalista voimattomuutta tai haluttomuutta avata sanainen arkkumme.

Päivän evankeliumitekstissä Jeesus paransi erään ilmeisesti syntymästään saakka puhekyvyttömän miehen. Voimme vain kuvitella, kuinka paljon hänellä oli sanottavaa saatuaan puhekykynsä takaisin. Miltä mahtoikaan tuntua pystyä ilmaisemaan puheella itseään kaikkien vaikenemisen vuosien jälkeen?

Jeesuksen aikana monen sairauden syynä pidettiin Pahan Hengen läsnäoloa sairaassa ihmisessä. Usko demonisiin, pahoihin henkiin sairauksien taustalla oli kiistaton. Tänä päivänä tiedämme, ettei kenenkään ihmisen sairautta tai vammaa voi selittää pahan hengen vaikutuksella.

Mutta millaiset asiat meitä mykistävät? Mikä saa minut ja sinut vaikenemaan silloin, kun olisi aika puhua, eikä vain puhua vaan myös toimia? Millaista mykkyyttä ja voimattomuutta Jumala meissä voisi tänään hoitaa ja parantaa?

Viime aikoina olen paljon pohtinut sitä, että talouden ja kulutuksen valta on yksi meidän ajatuksemme ja harkintakykymme sumentavia voimia. Mainokset sanottavat vuolaana virtana meidän halumme ja tarpeemme, kertoen meille, mitä meiltä vielä puuttuu, mitä meidän on kerta kaikkiaan pakko hankkia, mitä ilman emme voi elää laadukasta ja arvokasta elämää. Olemme unohtaneet perinteisen kristillisen kohtuuden ja vähään tyytymisen hyveen. Emme enää saa sanotuksi itsellemme ja läheisillemme: tuota emme tarvitse, noita ilman voimme hyvin elää, tällä vanhalla pärjäämme mainiosti.

Eräs tansanialainen ystäväni kirjoitti minulle kerran: kristinuskon suurin ongelma Suomessa on sen kärsiminen hyvinvoinnista. Minä vihaan nälkää ja köyhyyttä. Mutta se kiinnittää minut kuitenkin lujasti Jumalaan, siihen mikä on tärkeintä elämässäni.

Ajattelen, että kirkonkin yksi keskeisimmistä haasteista tänä päivänä on puhua kohtuullisuuden, vastuullisen kuluttamisen ja sellaisten kestävien elämäntapojen puolesta, jotka säästävät tätä Maapalloa elinkelpoiseksi myös tuleville polville. Tässä kohtaa meitä vaivaa mykkyys ja riivaa paha henki. Massakulutuksen, ympäristöämme kunnioittamattoman elämän sitovat ja vaientavat voimat tulisi voida toden teolla musertaa. Nämä voimat alistavat meitä, ne suuntaavat meidät pois toisen ihmisen arvostamisesta ja rakastamisesta vain itsekkyyteen ja aineellisen hyvän tavoitteluun. Tällaisessa elämässä todella, kuten tansanialainen ystäväni huolestuneena esitti, on myös vaarana, että myös Jumalan rakkaus, joka ei olekaan millään hinnoiteltavissa eikä ostettavissa, menettää täysin merkityksensä elämässämme.

Voimme tänään rukoilla sitä, että Jumala antaisi meille voimia taistella tämän päivän kulutushysteriaa ja epäekologisia elämäntapoja vastaan. Jokainen voi aloittaa työn katsomalla, ei naapuriin, vaan omaan itseensä ja elämäntapoihinsa.

Jokainen voi miettiä, miten voisi omassa elämässään palauttaa ja vapauttaa vaikuttamaan kohtuuden ihanteen, yksinkertaisten elämäntapojen arvostamisen. Mistä kaikesta todella voisimme paastota, jotta luomakunta kestäisi meitä?

Tänä vuonna, ja kolmena seuraavana, kirkossamme kokonaisteemana on pyhä. Tätä aihetta olemme käsitelleet myös kinkereillä. Ajattelen, että yksi ulottuvuus pyhä-aiheessa on myös luomakunnan pyhyyden tunnistaminen ja arvostaminen, pyhyydentaju suhteessa toisiin ihmisiin ja ympäristöön, viime kädessä Jumalaan, tämän kaiken Luojaan. Pyhyyden taju on rajan tajua, sen rajan, että me olemme luotuja, Luojamme palvelijoita, emme hallitsijoita. Ihmisen ja luonnon pyhyys on heijastusta Luojan pyhyydestä. Pyhää suojaa tietty koskemattomuus. Pyhän taju rajoittaa ahneutta, joka on kuolemansynnin asemasta korotettu ykköshyveeksi. Ahneus tulee ajaa ulos ja palata vanhaan kristilliseen kohtuuden hyveeseen.

Olemme juuri hiihtoloman kynnyksellä. Luin eräästä pyhä-teemaa käsittelevästä kirjasta minua puhutelleen lomanvietto-ohjeen:

Miksi ei jäätäisi kotiin. Sytytetään kynttilään tuli. Luetaan ääneen tai kuunnellaan levyä lattialla. Puhu­taan siitä, mitä nähdään ja kuullaan. Annetaan pään unohtaa. Sydän muistaa kyllä.