Puinen synttärikukka

Elämäni ihanin synttärikukka oli puinen tulppaani, jonka sain Kolarin entiseltä diakonissalta, nykyään eläkeläiseltä vapaaehtoisaktiivilta, joka minunkin ekat kotiutumisahdistusitkut jo kuunteli ja jonka kanssa ollaan ulkoiltu useaan otteeseen.

Eilen vaihtui vuorokausi minun synttäriksi ajellessamme kotiin Lapin Näkövammaiset ry:n syyskokouspäivästä, jonka vielä kruunasi Rovaniemen teatterin hauska Juustohöylä-musikaali. Tykkäsin kovasti, siinä näyttelijöiksi yllättävän taitaviin lauluesityksiinkin yltäneet näyttelijät suomivat mahtavalla ja osuvalla tavalla markkinaliberalismin siivittämää kerskakulutusjoulua ja Lapin pintaliitomatkailubisnestä nostaen lisäksi esiin paikallisia sosiaalisia ongelmia. Yltipä kritiikki itte teatterin omaan esitystarjontaan asti. Nautin todella esityksestä, en ollut aikoihin teatteriin päässytkään.

Ihastutti myös Haaparannan puolelta bongattu kuvailija, jolle annoin jälkikäteen palautetta. Hän oli valitettavasti voinut valmistautua melko huonosti työhönsä, mistä käsin selittyivätkin tietyt puutteet kuvailussa kuten melko runsas replojen päälle puhuminen. Mutta oli mielenkiintoista kuulla hänen avustajan työstään Haaparannan Kansankorkeakoulussa, jossa esittävän taiteen linjalla opiskelee myös näkö- ja kuulovammaisia, ja kuulemma siellä opettajana toimii meidän ikioma Jatkolan Matti!

Eilinen kuvailija oli saanut kuvailukoulutuksen Tukholmasta käsin, ja kertoi, että koulun puolelta he ovat tuottaneet erilaisia kuvailuja sekä opiskelijoiden valmistamiin esityksiin että myös esim. Pohjois-Ruotsissa taidemuseoihin jne. Mahtavaa!

Ja näin taas tuttuun tyyliin Hannelen lokikirjan otsikko ei juuri vastannut sisältöä, mutta pääpointti oli kuitenkin se ihana synttäritulppaani, joka jaksaa loistaa näilläkin leveyksillä! Meillä tänään mukavan kirpakka pakkassää ja luntakin tuli eilen sopivasti. Niin se talvi tullee kunnolla. Kuluvalla viikolla olis tarkoitus paitsi valmistautua lisää työkuvioihin liikkumistaidonohjauksella, myös viikon lopulla mennä leikkimään turistia Ylläkselle etelän vieraiden kanssa. Ainakin lumikenkäilyä, kylpylässä uiskentelua ja päivällinen ravintola Neljäntuulessa. Ihanaa rentoutua ja hengähtää vielä hetki ystävien seurassa ennen tositoimien alkua.

Toisaalta ajatukset liikkuu kovasti jo ekojen viikkojen työkuvioissa, joita käytiin esimiehen kanssa perjantaina hiukan lävitse. Tulosaarna-ajatuksia pitää alakaa vähitellen kokoilemaan 6. päivän jumalanpalvelusta ajatellen. Tervetuloa silloin kaikki Kolarin kirkkoon klo 11!

Tunnelmia pappisvihkimyspäivästä 31.10.2009

Oulun tuomiokirkon alttari.

Kulkue saapuu kirkkoon.

Istun kirkonpenkissä.

Seison alttarin edessä.

Stoolan laittaminen.

Olen polvistuneena alttarin eteen.

Kädet pääni päällä.

Olen pappina alttarilla, pian jakamassa ehtoollista.

Kahvittelen Piian kanssa Piispan talolla.

Pidän hartauspuhetta.

Katja, Maria ja Pekka onnittelumaljat kädessä.

Matti, Eve, minä, Leena, Tuula ja Piia kohotamme maljat.

Juutisten koko perhe: isä, Tinja, minä ja äiti.

Annika-tädin kanssa.

Leena lukee kiitoskortteja.

Tutkin Leenan kanssa Ilonalta saatua upeaa kotialttarilahjaa, Ilona katselee vierestä.

Kotialttari sylissäni.

”Tervetuloa mukhaan minun lokikirhjaan!”

En minä oikeasti vielä osaa tuolleen hoon päälle puhella. Mutta jotenkin letkeältä, suorastaan kotoiseltakin se jo tuntuu tätä h-murretta kuunnella, ja joskus salaa itsekseni kotosalla tai tuttujen seurassa kokeilen H-kirjaimia sanojen sekhaan laittaa. Niin sitä vähitellen kotoudutaan.

Aloitan työt Kolarin seurakunnan seurakuntapastorina 1.12.2009. Muutin tänne uudelle paikkakunnalleni tämän viikon maanantaina. Papiksi minut vihittiin juuri tähän virkaan Oulun Tuomiokirkossa 31.10.2009. Pian lokista löytynee muutamia kuviakin vihkimyspäivästä sekä illan juhlasta kotosalla.

Ekaa blogiani kirjoittelin ollessani viime vuoden Saksassa vapaaehtoistyössä. Tuon kyseisen seikkailun tarinat olen arkistoinut itselleni talteen, niitä ei enää netistä löydy. Halutessasi voit toki kysäistä kirjoituksia minulta luettavaksi.

Saksan-vuoden jälkeen ja uuden elämänvaiheen alkaessa täällä Kolarissa tuntui hyvältä taas ryhtyä kirjoittelemaan. Työstä uutena pappina uudessa seurakunnassa kirjoittelen varmasti paljon. Meitä on täällä aika pieni ja ensi vaikutelmaltaan kovin mukava ja lämmin työyhteisö, esimiehenäni kirkkoherra ja muita pappeja ei sitten olekaan. Lisäksi on nuoriso-ohjaaja, diakoni, kanttori sekä lapsityönohjaaja. On ainakin kolme suntiota, joista yksi on myös emäntä, sekä viraston kanslisti ja talouspäällikkö. Nämä mainitut olen jo kanttoria lukuun ottamatta kaikki tavannut. Muitakin voi olla, joita en vielä tiedä, mutta tulevat tutuksi matkan varrella.

Papin työn ohella elämään kuuluu toki paljon muutakin, ja vielä en toki edes tiedä, mitä kaikkea muuta. Tällä hetkellä tiedän, että siihen kuuluu uuteen asuinympäristöön tutustumista, erilaisten kulkureittien opettelua siten, että myös sokeana kepin kanssa kulkien pystyn mahdollisimman paljon itsenäisesti liikkumaan. Kuluvalla viikolla kävimme liikkumistaidonohjaajan kanssa läpi paitsi paritalon puolikkaani pihapiirin roskiksineen ja postilaatikoineen, myös reittiäni kotoa virastolle ja kirkolle. Matka on mukava reilun kilsan mittainen tallustelureitti tällä hetkellä ja tietysti vielä useita kuukausia pitkin lumisia tienpientareita. Reitin loppupuolelta sitten reviiriä hieman laajennettiin paikalliselle kuntosalille sekä lähikauppa Valintataloon. Lisäksi käytimme runsaasti aikaa seurakunnan toimitilojen, viraston, seurakuntakodin sekä kirkkojen tutkimiseen. Juuri nyt kaikki on vielä melkoisena sekamelskana päässäni etenkin sisätilojen osalta, mutta ajan kanssa kaikki loksahtellee paikoilleen. Uusien reittien opettelu jatkuu viikon kuluttua toisella parin-kolmen päivän intensiiviohjauksella.

Tälle alkavalle marraskuun viikolle ohjelmassa on henkilökohtaisen avustajan valinta, työsuhteen aloittaminen, työhön perehdyttäminen ja sitten jo olisi liuta asioita hoideltavina. Lisäksi taulut odottavat paikkaansa vielä seinille laitettaviksi. Niitä on luvannut tulla eräs sydämellinen seurakuntalainen laittelemaan.

Perjantaina täällä Kolarissa on myös Lasten päivän konsertti, johon loupauduin jotakin kanttorin säestyksellä laulamaan. Perjantaina myös käymme kirkkoherran kanssa aamusella läpi hieman työkuvioita sekä palaveeraamme myös työ/virkamatkajärjestelyistä taksin käytön osalta. Tuohon palaveriin mukaan tulee minun ja kirkkoherran lisäksi sosiaalityöntekijä sekä taksiyrittäjien edustaja.

Ensi viikonloppuna olisivat myös paikkakunnan musiikkinäytelmäprojektin harjoitukset. Kuulin tuosta rojektista ihan sattumoisin ja päätin kokeilla mennä mukaan. Katsotaan nyt, miten hyvin voin olla mukana, kun treenejä on pääsääntöisesti viikonloppuisin, jolloin minulla myös töitä usein riittää. No, jospa meen kuulostelemaan ja samalla tutustun ainakin paikallisiin tyyppeihin.

Viikon lopulla eli lauantaina on lisäksi Lapin Näkövammaiset ry:n syyskokous ja samassa yhteydessä pienimuotoinen järjestövaikuttajakoulutus sekä vielä teatteri-ilta. Ajattelin lähteä noihin rientoihin tutustuakseni ihmisiin sekä toki alueyhdistyksen toimintaan. Sunnuntaina eli synttäripäivänäni saankin sitten jo vieraita etelästä, eli Matti-ystävä Tampereelta saapuu yöjunalla ja myöhemmin viikolla perästä Eve. Voi miten jo odotan teitä! Kutsu Lapin-lomille luokseni on voimassa myös teille muille ystävilleni siellä ruuhka-Suomessa – minun pappilassani kyllä tilaa riittää ja paikkoja on!