(ilmestynyt Luoteis-Lappi –lehdessä 21.1.2010)
”Sinun kasteesi, oi Mestari
on tehnyt elämäni merkitykselliseksi
olet katsonut syvälle minuun.”
Nämä Risto Kormilaisen runonsäkeet ovat pyörineet mielessäni valmistellessamme Kolarin seurakunnassa vauvakirkkoa. Tämä nimensä mukaisesti erityisesti perheen kaikkein pienimpien ehdoilla suunniteltu kirkkohetki toteutettiin meillä loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina, joka perinteisesti on kirkkovuodessa omistettu kasteen muistelemiseen. Vauvojen omaan jumalanpalvelukseen olimme kutsuneet erityisesti edellisvuoden aikana ja kuluvan vuoden alussa kastetut pienokaiset perheineen.
Idean liikkeelle laittajana seurakunnastamme on kirkkoneuvostomme jäsen Eeva-Kaisa Tiensuu. Hän esitti ajatuksen kaikkien edellisvuonna seurakuntaamme kastettujen nimien lukemisesta kasteen sunnuntaina, samaan tapaan kuin pyhäinpäivänä luetaan kaikkien edellisen pyhäinpäivän jälkeen tästä ajasta lähteneiden nimet. Raameja ja toteutusideoita vauvakirkolle saimme Lasten Keskuksen julkaisemasta vauvakirkko-materiaalista sekä vastaavaa kirkkohetkeä toteuttaneesta Hakunilan seurakunnasta Vantaalta.
Iloni oli ylitsevuotavainen, kun kirkkomme täyttyi sunnuntaiaamuna perheen pienimmistä vanhempineen, sisaruksineen ja isovanhempineen. Ja mukaan tulivat toki vakituiset kirkkovieraammekin! Tämähän on kuin joulukirkossa, huomasin ajattelevani, paitsi että lasten runsas läsnäolo loi kirkkoon tavalliseen jumalanpalvelukseen verrattuna erityislaatuisen, mielestäni erittäin kiehtovan tunnelman. Tasainen äänten paljous, vilinä ja vilske täyttivät kirkon: Vauvan itkua, isien kotoisaa yskähtelyä, äitien keskinäistä rupattelua, siskon tai veljen kikatusta, mummin lasta rauhoittelevaa jutustelua. Oman mausteensa kirkkohetkeemme toivat myös vauvahelistimet, joilla musisoimme kaikki yhdessä lastenlaulujen ja virsien mukana.
Helistimien lisäksi olimme pyytäneet perheitä tuomaan mukanaan pienokaisensa kastekynttilän. Tuon kasteen valon saattoi kukin halukas käydä sytyttämässä yhteiselle pöydälle kirkkohetken ajaksi, merkiksi Jumalan johdatuksesta ja rukouksen voimasta kastetun ihmisen elämässä. Lopuksi kutsuimme lapset alttarille siunattaviksi. Sain jälleen yllättyä iloisesti, kun myös monet aikuisista, lasten kanssa ja ilman, saapuivat alttarille. Siunaukselle taitaa tässä ajassa olla tilausta.
Kasteessa, kuten pappi ja kirjailija Risto Kormilainen kauniisti ilmaisee, Jumala on katsonut syvälle meihin. Kastetun otsaan ja rintaan on piirretty ristinmerkki, merkiksi elämästä, jossa Jumala tahtoo olla mukana suojellen ja rakastaen. Samaisen merkin piirrämme myös vainajan arkun kanteen. Teemme tämän uskoen siihen, että Jumalan katseen voima, ristinmerkin voima yltää myös tätä ajallista elämäämme syvempiin kerroksiin.
Paljon mahtuu kaikenlaista ihmisen elämään noiden ristinmerkkien välillä. Siellä Jumalan katseen syvä, rakastava kosketus voi olla tuomassa lämpöä ja lohtua niin ilon kuin murheen hetkiin. Toivoisinkin, että me seurakunnasta käsin onnistuisimme tavoittamaan kastamiamme jäseniä myös tasaisesti pitkin elämänmatkaa kastemaljan ääreltä kohti haudan lepoa. Eipä sillä, etteikö Jumalan ihmeellisen läsnäolon ja rakkauden voisi kokea myös kirkon toiminnan ulkopuolella, kuten vaikkapa Lapin puhuttelevassa luonnossa. Seurakunnan perustehtävä on kuitenkin olla läsnä ihmisten elämässä pitäen esillä Jumalan katseen voimaa, joka kastetuille on lahjoitettu. Tuota tehtävää toivoisin voivani toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla omassa työssäni.
”Sinun jalkasi, oi Mestari
ovat tehneet erämaasta keitaan
jossa rohtunein huulin
väsyneet kulkijat saavat
juoda janoonsa, sammumattomaan
sinun elävän vetesi voiman.”
(Risto Kormilainen: Siunauksen aika, 2001)
Hannele Juutinen, seurakuntapastori, Kolarin seurakunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti