tiistai 29. joulukuuta 2009

Saarna Apostoli Johanneksen päivänä 27.12. Kolarin kirkossa

Valo loistaa pimeydessä


evankeliumi: Joh. 1: 1–14

Alussa oli Sana.

Sana oli Jumalan luona,

ja Sana oli Jumala.

Jo alussa Sana oli Jumalan luona.

Kaikki syntyi Sanan voimalla.

Mikään, mikä on syntynyt,

ei ole syntynyt ilman häntä.

Hänessä oli elämä,

ja elämä oli ihmisten valo.

Valo loistaa pimeydessä,

pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.


Tuli mies, Jumalan lähettämä,

hänen nimensä oli Johannes.

Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta,

jotta kaikki uskoisivat siihen.

Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

'Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,

oli tulossa maailmaan.


Maailmassa hän oli,

ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,

mutta se ei tuntenut häntä.

Hän tuli omaan maailmaansa,

mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.

Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,

hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,

kaikille, jotka uskovat häneen.

He eivät ole syntyneet verestä,

eivät ruumiin halusta,

eivät miehen tahdosta,

vaan Jumalasta.


Sana tuli lihaksi

ja asui meidän keskellämme.

Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,

kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.

Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”


Päivän evankeliumiteksti toi mieleeni rippileirimuiston muutaman vuoden takaa. Toimin tuolloin rippikouluteologina ItäSuomessa, ja käsittelimme nuorten kanssa Raamatun luomiskertomusta. Yhteisen oppimishetken lopuksi eräs nuori tuli luokseni ja sanoi: kyllä sanalla on sitten ihmeellinen voima, en voi ymmärtää: että Jumala vain aina sanoi mitä tahtoi luoda, ja se tapahtui. Kunpa se käyttäisi meiltä ihmisiltäkin niin kätevästi!

Esitin nuorelleni sitten ajatuksen, että eikö kuitenkin meidän ihmistenkin sanomisilla lopulta ole valtava merkitys. Miten paljon voimme lopulta vaikuttaa ympäristöömme ja toisiin ihmisiin sillä mitä sanomme, miten sanomme tai mitä jätämme sanomatta, milloin ja missä vaikenemme.

Yhdessä pohdimme ihmisen sanankäytön haasteen olevan juuri siinä, että meidän ihmisten on myös usein hyvin vaikea ymmärtää sanomistemme seurauksia. Kuinka joskus loukkaammekaan toista sanoillamme ilman, että sitä todella tarkoitimme? Toisinaan palaute on myös myönteistä. Miten ihanaa on, kun kuulet jonkun kommentoivan: kiitos, olipa kauniisti sanottu, tai ”olipa tuo viisas neuvo, noin minä teenkin. Tuollaista palautetta saadessamme voimme olla hyvillämme: olemme osanneet valita läheistämme lohduttavat tai hänen ajatuksiaan selkiyttäneet, vaikkapa suuren ja vaikean ristiriidan edessä oikeaan toimintaan suuntaavat sanat.

Sanalla ja sanomisella on siis paljon valtaa, ja erityisesti meillä ammatiksemme paljon puhuvilla siksi myös erittäin suuri vastuu. Niin usein mietin ja hiljaa mielessäni rukoilen: kumpa löytäisin ne oikeat sanat. Ja toisaalta, kuinka usein pappikin jää sanoja vaille, aivan hiljaiseksi inhimillisen elämän kolhuja kohdatessaan.

Meidän kaikkien ihmisten oikein sanomisenkyky on rajallinen. Näissä väärinsanomisten tilanteissa tai niinä hetkinä, kun mitään oikeita sanoja ei tunnu löytyvän, mielestäni erittäin lohdullista on se, että turvanamme tämän elämän keskellä on kaikkien sanojen ja sanomisen Herra, kolmiyhteinen Jumala.

Jumala itse on sanonut hyvin paljon. Raamattu on meille kristityille se kirjakokoelma, jonka tekstissä voimme kuulla Jumalamme äänen. Tämän päivän evankeliumiteksti kuvaa hyvin kauniilla tavalla meidän Jumalamme sanan hyvää, uutta luovaa voimaa. ”Sana tuli lihaksi”.

Erään amerikkalaisen hengellisen rockbändin laulussa sanotaan”God is Love, Love is a verb”. Jumala on rakkaus ja rakkaus on tekemistä. Hyvin sanottu mielestäni! Se, että Jumala on rakkaus, merkitsee, että hänen Sanansa myös tuottavat ja saavat aikaan kaikkea hyvää. Ei rippikoululainen suotta ihmetellyt Jumalan sanan voimaa. Luomiskertomuksen mukaan Jumala todella loi sanallaan tämän maailman.

Johanneksen evankeliumin mukaan myös Jeesuksen tulossa maailmaan oli kyse Jumalan sanan valtavasta voimasta: sana tuli lihaksi, sanotaan evankeliumitekstissä. Mitä tämä tarkoittaa?

Jumalalla on ollut ajatus, suunnitelma jo kauan ennen Jeesuksen syntymää, jonkinlainen agenda tämän syntisen, Jumalansa unohtaneen maailman ja sen ihmisten varalle. Johanneksen mukaan tuo Sana, siis sana isolla S-kirjaimella on ollut todella olemassa jo ennen kuin tämä näkyvä maailma luotiin. Meille tuon jonkun olemassaolon ymmärtäminen, ennen tätä kaikkea aineellista, tuntuu hyvin kaukaiselta ja inhimilliselle järjelle tavoittamattomalta.

Mutta samalla ajatus sinänsä on houkutteleva: jossain siellä, maailman historian esihämärässä oli jo jotakin hyvin tärkeää ja kauaskantoista meitä varten: oli Jumala ja Jumalan kanssa tuo ihmeellinen Sana. VT: sananlaskujen kirjassa joista kuulimme tänään 1. lukukappaleessa, puhutaan tästä samasta, jo ennen aikojen alkua Jumalan luona olleesta Sanasta, jota Sananlaskuissa nimitetään esikoiseksi.

Kauniilla tavalla sananlaskuissa kuvataan Jumalan ja hänen Sanansa läheistä, kuin Isän ja tämän lapsen välistä suhdetta:


Jo silloin minä, esikoinen, olin hänen vierellään,

hänen ilonaan päivät pitkät,

kaiken aikaa leikkimässä hänen edessään.


Jumalan ihmeitä aikaansaava, meidän ihmisten hyväksi tarkoitettu Sana ei jäänyt sinne jonnekin tavoittamattomiin leikkimään. Tapahtui se, mihin jo monet juutalaisten profeetat olivat kirjoituksissaan viitanneet.

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Jumala siis syntyi ihmiseksi, itkeväksi, nauravaksi, nälkäiseksi ja janoiseksi, aivan tavalliseksi ihmiseksi. Jeesuksessa Jumala kurkotti niin alas maailmaan kuin vain mahdollista, hämärästä eläinsuojasta, eläinten ruokintakaukalosta hän alkoi tutustumisensa tähän inhimilliseen todellisuuteen.

Eikä Jumala edelleenkään ole meistä kaukana. Tuossa Johanneksen evankeliumitekstissä, jonka luin, on todella monta imperfektiä, siis menneen ajan muotoa. Mutta siellä on yksi, vahva, preesensin, tässä hetkessä läsnäoloa ilmaiseva muoto. Valo loistaa pimeydessä. Minusta tuo lause sisältää todella hienon, yhtäältä realistisen ja samalla toiveikkaan näkökulman.

Me ihmiset elämme monella tapaa pimeydessä, emme siis täällä Lapissa nyt ainoastaan kaamoksen pimeydessä. kullakin meistä on omat elämäämme varjostavat vaikeudet, huolet, pelot, pettymyksemme ja toteutumattomat toiveemme. Mutta samoin kuin tätä vuoden pimeintä aikaa valaisemaan syttyvät tuhannet ja taas tuhannet erilaiset valot, samoin loistaa meidän elämämme pimeydessä Jumalan valo. Tuosta valosta eräs tuttavani kirjoitti minulle kerran näin:


Jumalan valo on kirkas ja paljastava,

mutta tahtoisin sen silti valaisevan,

kaikki pimeät nurkkani.

Ja auttamaan minua näkemään toisella tavalla,

löytämään uudenlaisen toivon.


Jumalan Sana tuli lihaksi Jeesuksessa. Ja Jumalan valo loistaa meidän elämämme pimeyteen. Me emme aina osaa sanoa oikein ja kauniisti. Emmekä useinkaan näe Jumalan valoa omassa pimeydessämme. Mutta sittenkin, Jumalan lihaksi tullut sana, Jeesus Kristus, joulun lapsi, voi luoda uutta siellä, missä me jäämme sanattomiksi. Ja Jumalan valo, joka Betlehemissä syttyi tähtenä tallin ylle, voi valaista sielläkin, missä me näemme pelkkää pimeyttä. Tähän rohkaisen itseäni ja teitä kaikkia luottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti