Jouluaamun saarna Kolarin ja Sieppijärven kirkossa 25.12.2009: Paimenten ikävä

Evankeliumi

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun.

Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille:

"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus\, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."

Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

(laulamme virrestä 21:10)

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

(Sain tähän saarnaani punaisen langan pikku papille niin kovin rakkaaksi inspislähteeksi jo muotoutuneesta Crux-lehdestä ja sen tekstin ääressä –palstalta, jossa Pauliina Kainulainen upeasti johdatteli tähän kaipaus-teemaan!)

Joulu on odotuksen ja kaipauksen aikaa. Kussakin meistä joulun lähestyminen herättää erilaisia odotuksia. Haluaisimme oman joulumme sisältävän niitä tuttuja, usein perinteistä kumpuavia, joka vuosi toistuvia asioita: vasta paistetun piparintuoksua, joululahjahankintoja, jäälyhtyjen rakentamista, kauneimpia joululauluja.

Mitä oikeastaan kätkeytyykään noiden odotustemme taakse? Onko näiden kaikkien ihanien asioiden odottamisessa kyse kaipuusta kohti jotakin suurempaa, jotakin ikuista ja katoamatonta?

Juuri lukemassani jouluevankeliumissakin eletään odotuksen ja kaipuun hetkiä. Viimeisillään raskaana oleva nuori Maria taisi kaivata jo päästä lepoon Betlehemiin suuntautuvan välttämättömän matkan rasituksista. Ja varmasti Marian suurimmat odotukset kohdistuivat hänen kohdussaan kasvavaan pieneen ihmiseen: mitä jos synnytys alkaisi kesken matkan, miten hän pystyisi tarjoamaan suojaa pienokaiselle.

Joosefkin varmaankin toivoi veroasioiden hoitamisen olevan pian ohitse voidakseen tarjota kihlatulleen suojaisan ja rauhaisan ympäristön lapsen syntymään valmistautumiselle.

Entä mitä mahtoivat kaivata paimenet, Betlehemin yötyöläiset kedon pimeydessä? Eikö sentään pitkän yön päättymistä, ruokaa, lepoa ja suojaa niin itselleen kuin eläimille?

Entä mihin kohdistuivat enkelin odotukset? Hänellä oli ainakin tärkeä viesti vietävänä maan asukkaille. Tuon tehtävän täyttäminen poltteli varmasti enkelin mieltä.

Millaista joulua sinä olet odottanut? Mitä sinä tänä jouluna kaipaat? Uskon, että monen ihmisen joulun odotuksessa on jotakin samankaltaista kuin Betlehemin paimenten. Kaipaamme sitä, että työ ja suorittaminen hetkeksi lakkaisi, että voisimme katsoa toista ihmistä silmiin, saaden vastaamme hyväksyvän, rakastavan katseen.

Arkikiireestä hellittäminen, tahdin hiljentäminen ja paikoilleen asettuminen joulun kunniaksi, voi toki nostaa pintaan myös yksinäisyyden ja osattomuuden tunteita, etenkin, jos vastassa ei olekaan kenenkään läheisen hyväksyviä kasvoja. Valitettavasti niin monen suomalaisen joulua varjostaa tuo toisen ihmisen välittävää läsnäoloa etsivä kaipuu. Aika, jossa elämme, näyttää tuottavan kaiken aineellisen kasvun rinnalla koko ajan yhä enemmän yksinäisiä, unohdettuja sydämiä.

Jos saamme kohdata jonkun läheisen rakkauden tänä jouluna, silloin täyttyy oikeastaan suurempi kaipuu. Ajattelen, että kaipuumme toisen ihmisen yhteyteen on oikeastaan kaipuun kaikua suuremmasta, jostain hyvin perustavanlaatuisesta kaipuusta, kaipuusta Jumalan yhteyteen. Syvimmiltään kaipaamme tulla Jumalamme, Luojamme ja Lunastajamme löytämiksi, hyväksymiksi ja rakastamiksi.

Kaipuu on jännittävä asia. Pauliina Kainulainen kirjoittaa Crux-lehdessä hienosti ja osuvasti sen olemuksesta: Se on yhtä aikaa suloinen ja tuskallinen tunne. Se on jo jossain mielessä yhteyttä kaipauksen kohteeseen, mutta yhtä aikaa haavoittavaa tietoisuutta etäisyydestä.

Kun kaipaamme, toista ihmistä, Jumalaa, aavistamme jo jotakin hyvin todellista kaipuumme kohteesta, ja samalla etsimme sitä, kurkotamme sitä kohti.

Havahdun taas Betlehemin todellisuuteen. Juuri tähän kaipuuseenhan jouluevankeliumi vastaa. Jumala itse syntyi matkan rasituksista uupuneiden, velvollisuuksiinsa väsyneiden, köyhien ihmisten yöhön. Hän syntyi juuri siksi, että tuosta yöstä, ei vain Joosefin ja Marian yöstä, vaan koko maailman, ja kaikkien sen ihmisten väsymyksen yöstä nousisi uusi kirkas tähti merkiksi siitä, että kerran särkynyt yhteys ihmisten ja Jumalan välillä on rakennettu uudelleen.

Kaksi tuhatta vuotta sitten Betlehemissä jouluna koettiin oikeastaan melkoinen tunteiden kirjo. Enkelin tuoma viesti sai ensin pelon jähmettämät paimenet innostumaan ja lähtemään liikkeelle.”Nyt Betlehemiin!” heidän sanotaan hihkuneen toisilleen.

Pelosta ja hämmennyksestä, väsymyksestä ja kaipauksesta kuljettiin paimenten iloon ja ihmetykseen, Marian mietiskelevään hiljentymiseen ja ymmärtävään uskoon.

Niin täyttyi kaipaus Betlehemissä. Paimenten sydämet täyttävä ilo, Marian hiljentyvä, kiitollinen mieli, tähdistä kirkkain eläinsuojan yllä.

Täällä soivat kaipuuta kauneimmat joululaulut hiljaisessa talvimaisemassa. Voimme rukoilla, etsiä yhteyttä ihmiseksi tulleeseen Vapahtajaamme: rakas Jumala, täytä sinä kerran meidänkin kaipuumme. Aamen.