Pikkupapin sairauskertomus vol II

Olo oli aamulla tosi kurja: yskin keuhkoni pihalle – yskää, niistän nenäni verille –nuhaa ja tulostan litroittain jenkkipurkkapaksua limaa paperitolkulla. Eikun soitto työterveyshoitajalle. Elämäni nopein julkisen puolen palvelu: ”Pääsetkö heti tulemaan, niin otetaan tulehdusarvot ja sitten lääkäri ottaa vastaan?” Jo vain minä pääsin. Eläkkeellä olevan enkelidiakoni T:n kyyditsemänä olin vartissa vastaanotolla.

Lopputulemana kätösessä komeili kolme reseptiä: antibiootit, yskänlääkekuuri ja vielä jokin astmaattisiin oireisiin tarkoitettu, hengitysteitä rauhoittava suihke sekä vielä viiden päivän saikkutodistus. Lääkäri vielä nätisti painotti, että ”aiemminkin toki saa mennä töihin ja että tässä ajassa kyllä pitäs parantua”. Joopajoo.

Nieluviljelyn kautta painuimme apteekkiin, kauppaan ja kotiin.

Kotona soitin esimiehelle ja valitellen delegoin huomisen menot hänen hoidettavakseen: hyvää vapaapäivää vaan, siis olisin toivottanut, jos hällä vielä huomenna sellainen ois ollut. Seuraavaksi tajuntaan iski kysymys: miten pidän tämän sairausloman, kun valmisteltavana olisivat vähintäänkin viikonlopun kaksi jumalanpalvelusta, joita ainoana pappina toimitan? Kukas ne saarnat pikkupapille laatisi? Vai menisinkö pokkana saarnastuoliin ja toteaisin, että terve rakas seurakunta: tulin tuossa juuri sairauslomalta. Mietittäiskös yhdessä vähän tätä päivän evankeliumia, haluaisko Pekka vaikka sieltä takaa kertoa, mitä ajatuksia tää teksti niinku herätti…

Joku isopappi vois kaivaa saarnan vuodelta 95, muokata sitä hieman ja pitää sen, virret vanhasta muistista kohdilleen, ripit ja esirukoukset kuten aina ja siinä se. Mutta mulle tää on kaikki niin uutta. Ei siis pelkät saarnanteot vaan hela liturgia. Ei se mulla hetkessä tapahdu tommoinen messun suunnittelu. En siis halua heittäytyä miksikään marttyyriksi, tää vaan on tätä sairastavan pikkupapin roplematiikkiä.

No niin. Eka sairauslomapäivä takana ja perjantain sanajumalanpalvelus aika kivasti suunniteltuna. Huomenna isken kynteni sunnuntain messuun ja keskiviikkona sit uskaltaudun jo pakkaseen sen verta, että käyn pisteprinttailemassa synopsikset ulos virastolla.Keskiviikko tosin olisi mun virallinen vapaapäivä. Jospa torstai sitten aikuisten oikeasti olisi sitä!

On se sentään hyvä, että vaikka tämä ajatustyötä kysyykin, fyysinen puoli lepää samalla. Sikäli siis sairastan ja lomailen kunnolla, etten hyppää erilaisissa tilaisuuksissa, rasita ääntäni puhumalla ja juoksentele pakkasessa. Mutta saa tässä silti monena olla, siis tämän päivän supertehokas työntekijähän toipuu sairaudestaan tulevia haasteita varten tehden samalla töitä pois alta.